Pages

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Suomen suosituin vai ihan vaan neule...

Tein itselleni neuleen. Robinin. Robin on Suomen suosituin popartisti Googlen mukaan. Ja ihan kelpo neuleen sain minäkin aikaiseksi, vaikka välillä meinasi usko loppua.



Lanka: SMC Highland Alpaca Fino 190g 
Drops Baby Alpaca Silk 57g
Puikot: 3 mm ja 3½ mm


Neule valmistui kyllä jo kuukausi sitten, mutta olen ollut niin käsittämättömän kiireinen, etten ole sitä ehtinyt täällä esitellä. Pusero on ollut päällä useasti, eikä siis ennakkoaavistuksista huolimatta valmistunutkaan liian isona. Itse asiassa etuosaa olisi voinut neuloa hieman alemmas, mutta hyvä näinkin.




Lankaa ei kulunut kovinkaan paljon, joten tämä on ihanan kevyt, pehmeä ja lämmin. Ei kutita tai ahdista, joten sopii hyvin allekirjoittaneelle. Lankaa olisi varastossa vielä toinen mokoma, mutta nyt en hetkeen neulo mustaa lankaa enkä kolmosen puikoilla. Tai en ainakaan ennen kuin nykyinen projekti on valmis. 

Voisin kyllä ajatella neulovani tällä mallilla toistekin, jos olisi sellainen tilanne, ettei Ravelryssä olisi tsiljoonaa mallia odottamassa puikoille pääsyä. Kevään tullen voisi tietenkin ajatella vaihtavansa villasta puuvillaan, mutta ei ihan vielä. Comfort Zone on jo raglankavennuksissa ja jännitys tiivistyy, että joudunko alkaa huutelemaan Kerän suuntaan vielä yhden Cascade-vyyhdin toivossa... 

Edessä on huima neljän päivän vapaa, joten luvassa on paljon neulontaa, tallennettujen tv-ohjelmien katselua ja lisää neulontaa. I like. 


Hyvää viikonloppua, lukijat!



Tein itselleTein itselMä silmiäni usko en
kun se tyttö teki sen
täydellisen frontside ollien
Read more at http://www.lyrics.com/frontside-ollie-lyrics-robin.html#Db44xJSAZYGv5h7H.99
Mä silmiäni usko en
kun se tyttö teki sen
täydellisen frontside ollien
Read more at http://www.lyrics.com/frontside-ollie-lyrics-robin.html#Db44xJSAZYGv5h7H.99

10 kommenttia:

  1. Tosi hyvännäköinen ja takuulla monikäyttöinen perusneule! Ja raidat on aina kivoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raidat on kyllä nyt jotenkin niin mun(kin) juttu! :-)

      Poista
  2. Todella hieno paita. Väritkin mitä mainioimmat. :) Olisi tuollainen kiva löytyä myös omasta kaapista, vaan olenpas laiska tekemään itselle. Ehkäpä joskus haastan itseni ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Suosittelen haastamaan itsensä. Tällaiset on mitä mainioimpia tv-projekteja. :-)

      Poista
  3. Jep, kun on aikansa tikertänyt tummaa lankaa pienillä puikoilla, kaipaa välillä jotain muuta. ;) Mutta ihana paita uurastuksestasi oli palkintona. :)

    VastaaPoista
  4. Huikean hieno paita ja juuri sellainen, jota tulee varmasti käytettyä vuodesta toiseen. Cascadea on muuten yhä hyllyssä, jos iskee tarvis. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lanka riitti, mutta tarve ei hävinnyt... Hups! Eli varastoja täytynee tulla täyttämään...

      Poista
  5. Robinin neulomista olen pitkään miettinyt. Todella kiva paita! Täytyy miettiä vielä, mistä langasta sen tekisin ja käydä sitten ostamassa langat.

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs