Pages

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Raitamania

Minulla on raitakausi. Eipä taida yllättää blogini lukijoita... Asian myöntäminenhän koetaan kuitenkin ensi askeleena toipumiseen - en tosin tiedä haluanko edes toipua tästä. En ainakaan vielä. Saatte siis lukea näitä raitaneulepostauksia, öö toistaiseksi.



 Malli: Curvy Moon
Lanka: Wollmeise Lace-Garn ja Drops Baby Alpaca Silk yht. 100g
Puikot: 3½ mm



Näin tämän huivin ensi kerran Pujoliivin blogissa ja päätös tämän neulomiseen syntyi välittömästi. Mitä mainioin keväthuivi - musta ja valkoinen toimii aina. Onneksi on sellaiset lankavarastot, ettei tarvinnut tällä kerralla lähteä merta edemmäs kalaan. Huiviin muuten ei kulu juurikaan lankaa, joten tämän tekee vähän vähemmistäkin varastoista.






Malli on helppo, ohjetta ei tarvitse seurailla koko aikaa. Tosin minä onnistuin alussa sössimään tämän jotenkin kummallisella tavalla - päättelin ohjeen jatkuvan aivan eri tavalla. Eli kannattaa kuitenkin lukea se ohje, ettei vaan lue aloitussilmukoiden määrää ja jatka päättelemällä... Saattaa nimittäin joutua purkamaan. Tein tähän Pujoliivin tavoin yhden puolikuun enemmän, saadakseni hieman enemmän mittaa. Kannatti, sillä nyt menee sopivasti kerran kaulan ympäri - jättäen kuitenkin nuo päät kivasti roikkumaan. Lyhyempänä ei muoto pääsisi yhtä kivasti esille.

Huiveja voisi neuloa joulupukin pakettiin, jos tajuaisi aloittaa ajoissa. Valmistuuhan tämä aika nopsaan, mutta ei samaa mallia viitsi neuloa montaa peräkkäin ilman kyllästymistä. Ainakaan joulukuun alussa ihan paniikissa. Eli periaatteen tasolla ymmärrän, miten joululahjojen tekemiseen pitäisi valmistautua, käytännön tasolla toteutus ontuu... 

Ulkona on kuitenkin mitä mainioin kesäkeli, joten mietitään niitä joululahjoja sitten joskus. Ehtiihän niitä. Sitä paitsi, piipahdin eilen tentin jälkeen Kerässä ja ostin aivan ihanaa BG Garnin Silkbloom Extra Finoa. Se kuuluu Wollmeise Lace-Garnin kanssa mun seuraavaan raitaprojektiin...

Kesäistä sunnuntaita kaikille - ulkona tai sisällä!




11 kommenttia:

  1. Tää on kyllä ihana malli ja sun huivi näyttää tosikivalta! Mulla on tää jonossa myös mut en oo vielä ehtinyt aloittaa. Mä teen läpi vuoden joululahjoja valmiiksi kun mulla on sellainen kori johon teen kaikkea ja rakkaat ihmiset saa sieltä sit valita mitä haluuvat! Sukat on kyllä yleensä suurin hitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onpa kiva idea tuo kori, pitääkin ottaa tuo käyttöön... :-)

      Poista
  2. Raidat kyllä tuovat kaikkeen vähän jotain enemmän. :) Malli on kiva ja tuo huivi se vasta kiva onkin. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta - aina on raita paikallaan! :-)

      Poista
  3. Ai että on ihana! Pitää ehdottomasti laittaa malli muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen luomaan silmukat ensi tilassa... :-)

      Poista
  4. Ihan mahtava raitahuivi! Minäkin haluun tuollaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, minäkin haluan toisen tällaisen... :-)

      Poista
  5. Tämä huivi on ihana mustavalkoisenakin! Tai tarkemmin aatellen, ihan missä värissä vaan :) Näitä voisi tosiaankin tehdä muutamia joululahjaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mielessä häämöttää jo sinappi-harmaayhdistelmä ja pinkki-ruskea. Eli näyttää pahasti siltä, että mä saan monta uutta huivia - ja joululahjat on silti tekemättä... :-)

      Poista
  6. Nyt vois vaikka joulua miettiä, on niiiiin kylmä ilma. Ihana huivi raita on aina in :) Mulla kolmiohuivi vihdoinkin puikoilla, selppo malli tehdä sekin!!

    VastaaPoista

 
Blogger Template By Designer Blogs